Mikä rakkaus?

Jotkut on sellasia että ne rakastuu ensisilmäyksellä kun toisten on taas vaikea rakastua ollenkaan. Osa kuitenkin rakastuu vain toisen ihmisen ulkonäköön, tai pelkästään sisäiseen kauneuteen. Tietääkö kukaan näistä "hätäisesti" rakastuneista oikeesti mitä rakkaus on, tai miltä se tuntuu, tai onko se edes aitoa?

Oonhan mäkin joskus sanonu rakastuvani jos kaveri näyttää kuvan kuumasta aussimiehestä, tai söpöstä nappisilmämiehestä, mutta en mä sitä oikeesti voi tarkottaa. Mun mielestä rakkaus tuntuu parhaimmalta sillon kun tuntee toisen hyvin ja häneen pystyy luottamaan. Mä en vois kuvitellakkaan rakastuvani tuntemattomaan ihmiseen. Ulkonäköön voi ihastua, mutta sisimpään rakastutaan.

Muistan ala-asteella kun "rakastuttiin" pelkästään sen takia kun toinen antoi sulle pyörän kokeiltavaksi, tai lainasi sulle kynää tunnilla. Loppuviikko sitten kirjoitettiin kavereiden kanssa hihitellen päiväkirjat täyteen kyseisen pojan nimeä ja sen parhaita puolia, jotka olivat yleensä söpö, ruskea/vaalea tukka ja näyttää Antti Tuiskulta. Sit kun äiti sai päiväkirjan haltuunsa ja alkoi kiusotella kyseisestä pojasta sukulaisten kuullen, rakkaus kuoli saman tien.

Itelläni kestää melko pitkään että voin sanoa rakastavani jotain ihmistä. En voisi rakastaa ketään ilman että saan häneltä myös vastapalveluksia mun omista teoista, luottamusta ja olkapäätä tarvittaessa. Lisäksi mun rakkauden saaminen vaatii sitä että mua arvostetaan sellaisena kuin olen. En ala muuttumaan tai esittämään mitään mitä en tahdo olla. Joskus totuus kuitenkin aina paljastuu, ja jos en kelpaakkaan omana itsenäni niin tulen myöhemmin pettymään ja rikkomaan sydämeni. Tietenkin on eri asia jos teen huomaamattani jotain väärin, haluan että siitä mulle ilmoitetaan jotta osaan olla tarkempi ensi kerralla ja tehdä asian toisin. Se ihminen, kuka tahtoo mun rakastuvan itseensä, täytyy silti osata hyväksyä mun virheet. Kaikki olemme erilaisia, ja virheet on jokaisen ihmisen arkielämää.

Entä miltä rakkaus tuntuu? Ihastuminen on täysin eri asia. Silloin mielenkiinto herää toista kohtaan ja näkeminen saa eläintarhan riehumaan vatsassa. Punotus nousee kasvoille ja kädet vapisemaan, syntyy kauheet paineet siitä että kaikessa täytyisi onnistua. Ei me olla täydellisiä, ja jokainen meistä epäonnistuu joskus. Rakkaus on omalta osaltaan aika tylsää, jos ei sitä ylläpidä millään tavalla. Mä voin tunnistaa rakkauden siitä että en pysty elämään ilman kyseistä ihmistä, tunnen ikävää ja surua kun en häntä voi nähdä tai tavoittaa, tahtoisin vaan kiehnätä hänen kainalossaan ja syöttää viinirypäleitä kuin kuninkaalliselle. Rakastuneena mä teen hyvin paljon asioita, mitä en tekisi normaalille kaverille. Mä teen mitä vain, kunhan toisella on hyvä olla ja se huomaa kuinka paljon mä siitä oikeesti välitän.

Mitä mä pelkään rakkaudessa? Mä pelkään että sokaistun siitä. Pelkään että eksyisin tunneliin jossa seuraan vain rakkauden valoa, mutta en huomaa pimeitä sivukujia jotka ohitan kävellessäni eteenpäin. Niillä sivukujilla piilee arvoituksia jotka voi löytää vain ottamalla niistä selvää, mutten suostu, koska rakkaus vetää mua puoleensa. Jos tahtoo ohittaa kaiken, asiat kasaantuu ja joskus ne lyö sut syvimpiin pohjamutiin mistä nouseminen kestää liian kauan. Kaiken ei tietenkään täydy aina olla selvää ja tiedossa, koska muuten ei olisi mitään jännitettävää. Silti pelkään että rakastuisin palavasti ihmiseen joka salaa multa jotain suurta, sen takia rakastuminen on mulle hankalaa.